19. helmikuuta 2018 - Helmikuun hankilaukat
Helmikuinen maanantaiaamu valkeni ihanan aurinkoisena, vaikkakin hyytävän kylmänä. Elohopea oli tipahtanut -20 tienoolle, mutta en antanut sen häiritä. Rämisevä kottero käyntiin ja tallia kohti! Hieman nykivällä autolla ajo ei ollut nautinto mutta selvisin kuitenkin perille asti! Kello näytti vasta puolta yhtätoista kun parkkeerasin rakkaan peltiratsuni Jukolan pihaan ja kipaisin sisään tallin lämpöön. Yksäripuolella Hanne vielä lakaisi tallin käytävää siivouksen jäljiltä, sen verran ajoissa olin paikalla. Rupattelin naisen kanssa tovin kaikkea arkipäiväistä, samalla kun itse innostuin putsaamaan Lisen ruokakippoa ja juomakippoa.
Saatuani kupit hinkattua oli Hannekin jo häipynyt muihin töihin, olin vaikn huikannut perään antavani Liselle itse päiväruoat. Hetken pohdiskelin että mitäs me tänään Lisen kanssa tehtäisiin ja hyytävän pakkaskelin ansiosta päädyin maastoilemaan, ilman satulaa tottakai. Lähdin hakemaan Lispettiä tarhasta talliin hoidettavaksi ja ovella törmäsin Joffeen ja kysyin haluaisiko tämä lähteä maastoon mukaan. "Sori tänään en kerkee, olis kyllä ihan huikea keli vähän maastoilla" nainen vastasi ja tömisteli sisään talliin. Kävin houkuttelemassa Lisen porkkanoiden avulla harjattavaksi ja varustettavaksi. Riisuin tamman pinkin toppaloimen ja nakkasin sen karsinan oven päälle, se puettaisiin takaisin kun tultaisiin retkeltä.
Pikaisessa harjauksessa, suitsien laitossa ja hokkien kiristyksessä ei mennyt kauaa. Varttitunnissa olin saanut itsellenikin kypärän päähän ja talutin Liseä pihalle. Toppavaatteiden ansiosta notkeuteni oli tasoa näkkileipä, joten jouduin näinkin pienen ponin kanssa turvautumaan korokkeeseen päästäkseni selkään. Hetkessä kuitenkin istuin Lisen lämpimässä selässä ja ohjasin ponin maastoreittejä kohti. Aurinkoinen pakkaskeli oli kuin tehty tällaiselle rennolle maastoilulle. Ohjasin lisen naapurin isännän pelloille, joita oli lupa käyttää talvisaikaan ratsastukseen. Ravasin ponin kanssa pellon ympäri kertaalleen, mutta sitten en voinut enää malttaa itseäni; kannustin Lisen reippaaseen laukkaan. Poni lähti innosta vinkaisten laukkaan niin, että hanki vain pöllysi ympärillä! En voinut itse kuin nauttia keinuvasta kyydistä ja ihanasta auringonpaisteesta. Lise rallitteli miltei itsekseen kaksi kierrosta pellon ympäri, kunnes jouduin jo hieman hillitsemään sitä. Rauhallisella ravilla taivuttelin tammaa muutaman ympyrän ajan pellolla, kunnes siirsin sen käyntiin ja ohjasin takaisin kotia kohti.
Tallin pihassa Lise huokaisi tyytyväisenä ja hinkkasi päätään minuun, niin että meinasin takalistolleni lentää tallin ovealla. Raahasin ponin perässäni talliin ja kiinnitin sen käytävälle saatuani siltä suitset pois. "Tais olla hauska reissu?" Hanne huikkasi rehuhuoneesta tullessaan. Höpötin pikaisesti naiselle reissustamme ja sanoin, että Lise menisi kohta takaisin tarhaan. "Joo, viititkö nakata koko tarhan porukalle heinät sitten? Ne on siinä portin edessä valmiina" Hanne kysyi. Lupasin nakata heinät kun vain saisin Lisen hoidettua. Juotin tamman lämpimällä melassivedellä ja loimitin sen toppaloimella. Sitten vain poni mukaan ja tarhaan.
Saatuani Lisen tarhaan takaisin, nakkasin heinät koko porukalle ja palasin itse talliin. Tallissa vielä järjestelin omat tavarani paikoilleen ja kävin sekoittelemassa Lisen ruoat valmiiksi kippoihin. Kun sain kaiken tehtyä huikkasin heipat tallin ovelta, vaikka en aivan varma ollut siitä että oliko koko tallissa ketään.
Saatuani kupit hinkattua oli Hannekin jo häipynyt muihin töihin, olin vaikn huikannut perään antavani Liselle itse päiväruoat. Hetken pohdiskelin että mitäs me tänään Lisen kanssa tehtäisiin ja hyytävän pakkaskelin ansiosta päädyin maastoilemaan, ilman satulaa tottakai. Lähdin hakemaan Lispettiä tarhasta talliin hoidettavaksi ja ovella törmäsin Joffeen ja kysyin haluaisiko tämä lähteä maastoon mukaan. "Sori tänään en kerkee, olis kyllä ihan huikea keli vähän maastoilla" nainen vastasi ja tömisteli sisään talliin. Kävin houkuttelemassa Lisen porkkanoiden avulla harjattavaksi ja varustettavaksi. Riisuin tamman pinkin toppaloimen ja nakkasin sen karsinan oven päälle, se puettaisiin takaisin kun tultaisiin retkeltä.
Pikaisessa harjauksessa, suitsien laitossa ja hokkien kiristyksessä ei mennyt kauaa. Varttitunnissa olin saanut itsellenikin kypärän päähän ja talutin Liseä pihalle. Toppavaatteiden ansiosta notkeuteni oli tasoa näkkileipä, joten jouduin näinkin pienen ponin kanssa turvautumaan korokkeeseen päästäkseni selkään. Hetkessä kuitenkin istuin Lisen lämpimässä selässä ja ohjasin ponin maastoreittejä kohti. Aurinkoinen pakkaskeli oli kuin tehty tällaiselle rennolle maastoilulle. Ohjasin lisen naapurin isännän pelloille, joita oli lupa käyttää talvisaikaan ratsastukseen. Ravasin ponin kanssa pellon ympäri kertaalleen, mutta sitten en voinut enää malttaa itseäni; kannustin Lisen reippaaseen laukkaan. Poni lähti innosta vinkaisten laukkaan niin, että hanki vain pöllysi ympärillä! En voinut itse kuin nauttia keinuvasta kyydistä ja ihanasta auringonpaisteesta. Lise rallitteli miltei itsekseen kaksi kierrosta pellon ympäri, kunnes jouduin jo hieman hillitsemään sitä. Rauhallisella ravilla taivuttelin tammaa muutaman ympyrän ajan pellolla, kunnes siirsin sen käyntiin ja ohjasin takaisin kotia kohti.
Tallin pihassa Lise huokaisi tyytyväisenä ja hinkkasi päätään minuun, niin että meinasin takalistolleni lentää tallin ovealla. Raahasin ponin perässäni talliin ja kiinnitin sen käytävälle saatuani siltä suitset pois. "Tais olla hauska reissu?" Hanne huikkasi rehuhuoneesta tullessaan. Höpötin pikaisesti naiselle reissustamme ja sanoin, että Lise menisi kohta takaisin tarhaan. "Joo, viititkö nakata koko tarhan porukalle heinät sitten? Ne on siinä portin edessä valmiina" Hanne kysyi. Lupasin nakata heinät kun vain saisin Lisen hoidettua. Juotin tamman lämpimällä melassivedellä ja loimitin sen toppaloimella. Sitten vain poni mukaan ja tarhaan.
Saatuani Lisen tarhaan takaisin, nakkasin heinät koko porukalle ja palasin itse talliin. Tallissa vielä järjestelin omat tavarani paikoilleen ja kävin sekoittelemassa Lisen ruoat valmiiksi kippoihin. Kun sain kaiken tehtyä huikkasin heipat tallin ovelta, vaikka en aivan varma ollut siitä että oliko koko tallissa ketään.
5. helmikuuta 2018 - Kadonnutta treenimotivaatiota metsästämässä
Meidän arki Lispetin kanssa on ollut niin tasaisen tappavaa, että nyt oli se hetki kun otan itseäni niskasta kiinni. Ilmoitin meidät kilpailuihin!! Tästä ilmoittautumisesta innostuneena kirmasin tallille helmikuisena pakkasaamuna. Lispetti oli loimensa alla tarhassa, josta kävin sen ensimmäisenä nappaamassa mukaani. Tallissa päästin ponin karsinaansa juomaan ja riisuin siltä siinä samalla loimen.
Harjailin Lispetin karsinassa ja pohdiskelin samalla vähän päivän treeniä. Päädyinkin lopulta sileän työskentelyyn, johon haettaisiin lisäboostia hieman maasta nostetuilla puomeilla. Varustin Lispetin ripeästi, nakkasin villaviltin ponin päälle ja suuntasin kulkuni maneesiin. Alkukäynnit hoituivat tänään taluttaen, kun samalla kannoin puomeja ja kavalettikannattimia maneesiin. Kavaletit löysivät paikkansa pääty-ympyröiltä, toisessa päädyssä niitä oli yksi ja toisessa kaksi. Kapusin ponin selkään ja lähdin kävelemään. Kävelin selästäkäsin vielä muutaman kierroksen hieman reippaammin, ennen kuin nakkasin viltin maneesin laidalle ja aloin verrytellä ravissa. Lispetti tuntui varsin hyvältä, ehkä aavistuksne jäykältä. Sitä en kuitenkaan ihmetellyt yhtään, sillä viimeaikoina olin ollut laiska ratsastamaan ja useammin valjastanut ponin kärryjen eteen.
Taivuttelin Lispettiä ravissa paljon ja tehtiin hieman väistöjä, mikä onkin loistava jumppaliike jokaiselle hevoselle. Lispetti alkoi hyvin pian hikoilla, mistä huomasi että se joutui tekemään töitä. Lisäsin työskentelyyn kavalettien ylitystä aina pääty-ympyröillä, että Lispetti hieman joutuisi nostelemaan jalkojaan. Ratsastus kesti tänään hieman vajaan tunnin, mikä olikin ihan sopiva aika. Lispetti joutui työskentelemään oikeasti ja hieman notkistumaan, mutta liikaa en viitsinyt pyytää tällaisen ratsastustauon jälkeen. Nakkasin Lispetille viltin takaisin selkään ja avasin meille maneesin oven. Pihalla hyppäsin vielä takaisin ponin selkään ja ohjasin sen maastolenkille. Siellä olisi hyvä käydä palauttelemassa loppukäynnit.
Palattuamme tallille, vein Lispetin pesuboksiin ja riisuin siltä varusteet. Huuhtelin koko ponin lämpimällä vedellä, sillä Lispetti oli todella hikinen. En ollut viitsinyt klipata sitä, joten tämä oli seuraus. Loimitin ponin verkkoloimella ja kaulakappaleellisella villaloimella, mikä oli todettu hyväksi kuivatuskomboksi. Ennen karsinaan viemistä juotin tammalle vielä lämmintä melassivettä elektrolyyteillä höystettynä. Kun poni oli hoidettu, se pääsi karsinaansa odottelemaan päiväruokia.
Itse vielä siivoilin kaikki varusteet siististi omille paikoilleen ja kävin tekemässä Lispetin väkirehuannokset valmiiksi. Kello alkoikin näyttää viittä vaille kahtatoista, joten nakkasin Lispetille sen päiväheinät karsinaan. Kirjoitin oveen lapun päivätallintekijälle, että poni oli jo heinänsä saanut ja että sen saisi viedä takaisin ulos syömisen jälkeen, jos se olisi jo kuiva. Tämän jälkeen lähdinkin ajelemaan kotia kohti.
Harjailin Lispetin karsinassa ja pohdiskelin samalla vähän päivän treeniä. Päädyinkin lopulta sileän työskentelyyn, johon haettaisiin lisäboostia hieman maasta nostetuilla puomeilla. Varustin Lispetin ripeästi, nakkasin villaviltin ponin päälle ja suuntasin kulkuni maneesiin. Alkukäynnit hoituivat tänään taluttaen, kun samalla kannoin puomeja ja kavalettikannattimia maneesiin. Kavaletit löysivät paikkansa pääty-ympyröiltä, toisessa päädyssä niitä oli yksi ja toisessa kaksi. Kapusin ponin selkään ja lähdin kävelemään. Kävelin selästäkäsin vielä muutaman kierroksen hieman reippaammin, ennen kuin nakkasin viltin maneesin laidalle ja aloin verrytellä ravissa. Lispetti tuntui varsin hyvältä, ehkä aavistuksne jäykältä. Sitä en kuitenkaan ihmetellyt yhtään, sillä viimeaikoina olin ollut laiska ratsastamaan ja useammin valjastanut ponin kärryjen eteen.
Taivuttelin Lispettiä ravissa paljon ja tehtiin hieman väistöjä, mikä onkin loistava jumppaliike jokaiselle hevoselle. Lispetti alkoi hyvin pian hikoilla, mistä huomasi että se joutui tekemään töitä. Lisäsin työskentelyyn kavalettien ylitystä aina pääty-ympyröillä, että Lispetti hieman joutuisi nostelemaan jalkojaan. Ratsastus kesti tänään hieman vajaan tunnin, mikä olikin ihan sopiva aika. Lispetti joutui työskentelemään oikeasti ja hieman notkistumaan, mutta liikaa en viitsinyt pyytää tällaisen ratsastustauon jälkeen. Nakkasin Lispetille viltin takaisin selkään ja avasin meille maneesin oven. Pihalla hyppäsin vielä takaisin ponin selkään ja ohjasin sen maastolenkille. Siellä olisi hyvä käydä palauttelemassa loppukäynnit.
Palattuamme tallille, vein Lispetin pesuboksiin ja riisuin siltä varusteet. Huuhtelin koko ponin lämpimällä vedellä, sillä Lispetti oli todella hikinen. En ollut viitsinyt klipata sitä, joten tämä oli seuraus. Loimitin ponin verkkoloimella ja kaulakappaleellisella villaloimella, mikä oli todettu hyväksi kuivatuskomboksi. Ennen karsinaan viemistä juotin tammalle vielä lämmintä melassivettä elektrolyyteillä höystettynä. Kun poni oli hoidettu, se pääsi karsinaansa odottelemaan päiväruokia.
Itse vielä siivoilin kaikki varusteet siististi omille paikoilleen ja kävin tekemässä Lispetin väkirehuannokset valmiiksi. Kello alkoikin näyttää viittä vaille kahtatoista, joten nakkasin Lispetille sen päiväheinät karsinaan. Kirjoitin oveen lapun päivätallintekijälle, että poni oli jo heinänsä saanut ja että sen saisi viedä takaisin ulos syömisen jälkeen, jos se olisi jo kuiva. Tämän jälkeen lähdinkin ajelemaan kotia kohti.
12. heinäkuuta 2017 - Oli kesä, oli loma, oli kärpäset, oli poni
Olin ollut muutaman viikon lomailemassa ja Lise oli saanut viettää kavereidensa kanssa kesälomaa. Heinäkuinen keskiviikko oli kuitenkin se päivä kun palasin reissusta ja oli aika mennä tallille moikkaamaan ponia.
Kävelin hiekkatietä pitkin kohti laitumia ja jännitin millainen metsittynyt poni siellä olisi vastassa. Laitumen portille päästyäni tuttuun tapaan viheltelin Liseä ja huusin sitä nimeltä pari kertaa. Melko laiskasti poni nosti päätään korkeasta heinikosta ja lähti löntystämään kohti porttia. Portilla rapsuttelin Liseä tovin ja tamma olikin melkoisen huomion hakuinen. Tokihan ponia oli tallin puolesta hoidettu, mutta pidemmät rapsuttelut oli tainnut jäädä hieman vähiin. Siinä sitten päätin napata ponin mukaani ja lähteä tallille sen kunnolla hoitamaan. Lise lähtikin mielissään mukaani, kun vain sain sen riimunarun nokkaan ja keploteltua portista ulos.
Tallilla pistin ponin käytävälle seisomaan ja kipaisin hakemassa sen harjat. Harjailin pikkutamman oikein pitkän kaavan mukaan. Rapsutin kumisualla ainakin vartin ja sitten karvat ojennukseen pölyharjalla. Kaviotkin tarkistin. Niissä nyt ei ollut mitään erityistä, sillä olin napannut Liseltä kengät pois ennen laitumelle menoa. Aavistuksen ne oli pitkäksi kasvanut, joten päätin että raspaan kaviot siinä samalla. Pikaisesti hain kengityskamppeita kaapistani ja aloin hommiin. Ensiksi käyttöön vuolupuukko, vähän kantoja auki ja säteet siistiksi. Leikkuupihdeillä napsaisin muutaman millin joka kaviosta ja lopuksi vielä tasoittelin raspilla, sekä siistin ulkoseinämät. Lopuksi vielä viimeistelin harjaamisen ja selvitin karvapalleron tuuhean harjan ja hännän, sekä ruiskin ponin täyteen ötökkämyrkkyä.
- Kylllä sun nyt kelpaa mennä tepasteleen taas laitumelle, höpöttelin ponille.
Noin tunnissa olin saanut Lispetin puunattua ja lähdin taluttelemaan sitä kohti laidunta. Muu lauma oli selvästi huomannut yhden puuttuvan, sillä koko lauma oli siirtynyt portin tuntumaan ja moni tervehti Liseä matalalla hörinällä. Ennen laitumelle päästämistä annoin tammalle vielä muutaman porkkanan ja rapsutukset. Sitten vain poni lauman sekaan ja olikin aika lähteä kotia kohti.
Kävelin hiekkatietä pitkin kohti laitumia ja jännitin millainen metsittynyt poni siellä olisi vastassa. Laitumen portille päästyäni tuttuun tapaan viheltelin Liseä ja huusin sitä nimeltä pari kertaa. Melko laiskasti poni nosti päätään korkeasta heinikosta ja lähti löntystämään kohti porttia. Portilla rapsuttelin Liseä tovin ja tamma olikin melkoisen huomion hakuinen. Tokihan ponia oli tallin puolesta hoidettu, mutta pidemmät rapsuttelut oli tainnut jäädä hieman vähiin. Siinä sitten päätin napata ponin mukaani ja lähteä tallille sen kunnolla hoitamaan. Lise lähtikin mielissään mukaani, kun vain sain sen riimunarun nokkaan ja keploteltua portista ulos.
Tallilla pistin ponin käytävälle seisomaan ja kipaisin hakemassa sen harjat. Harjailin pikkutamman oikein pitkän kaavan mukaan. Rapsutin kumisualla ainakin vartin ja sitten karvat ojennukseen pölyharjalla. Kaviotkin tarkistin. Niissä nyt ei ollut mitään erityistä, sillä olin napannut Liseltä kengät pois ennen laitumelle menoa. Aavistuksen ne oli pitkäksi kasvanut, joten päätin että raspaan kaviot siinä samalla. Pikaisesti hain kengityskamppeita kaapistani ja aloin hommiin. Ensiksi käyttöön vuolupuukko, vähän kantoja auki ja säteet siistiksi. Leikkuupihdeillä napsaisin muutaman millin joka kaviosta ja lopuksi vielä tasoittelin raspilla, sekä siistin ulkoseinämät. Lopuksi vielä viimeistelin harjaamisen ja selvitin karvapalleron tuuhean harjan ja hännän, sekä ruiskin ponin täyteen ötökkämyrkkyä.
- Kylllä sun nyt kelpaa mennä tepasteleen taas laitumelle, höpöttelin ponille.
Noin tunnissa olin saanut Lispetin puunattua ja lähdin taluttelemaan sitä kohti laidunta. Muu lauma oli selvästi huomannut yhden puuttuvan, sillä koko lauma oli siirtynyt portin tuntumaan ja moni tervehti Liseä matalalla hörinällä. Ennen laitumelle päästämistä annoin tammalle vielä muutaman porkkanan ja rapsutukset. Sitten vain poni lauman sekaan ja olikin aika lähteä kotia kohti.
14. tammikuuta 2017 - Aivan tavallinen päivä
Körryytin Jukolan pihaan rämisevällä vanhalla Volkkarilla. Danilla oli mennyt hermot minun auton lainailuihin, joten eräänä päivänä kotipihassa oli aivan oma menopeli juuri minulle! Tallin pihalla Joffe juuri kiristi Fuugon satulavyötä, mutta jätti hommansa ja jäi suu auki tuijottamaan rämisevää auton rotiskoani. Nauraen nousin autosta ja huikkasin tervehdyksen Joffelle.
- Et sitten pienempää ääntä pitävää koslaa itselles löytänyt? Joffe sanoi nauraen.
- Äh, mitä sitä turhaan. Nytkään sä et ois huomannut mun tuloa jos oisin fillarilla sotkenut pihaan! vastasin virnistellen.
- Mitä meinasit sen ponis kans tänään, lähetkö metsään mun kans? Joffe kysyi.
- No toki, jos vaan jaksat oottaa et haen sen ja valjastan, vastasin.
Sovittiin Joffen kanssa treffit kentän eteen parinkymmenen minuutin päähän. Kipaisin hakemaan Lisen tarhasta, mikä olikin oma operaationsa sillä poni viihtyi oikein hyvin kavereidensa kanssa, eikä lenkille lähtö olisi kiinnostanut.
Sain kuitenkin porkkanoilla lahjottua pikkupirun ja raahasin sen perässäni talliin. Harjailin Lisen reippaasti, mutta huolellisesti läpi ja pistin sille silat selkään. Mahavyön kiristäminen sai tamman vähän irvistelemään ja hännän viuhtomaan, mutta ei se enää niin pahaa äksyilyä ollut kuin alussa. Ennen kärryjen laittoa pistin vielä säärisuojat ponin jokaiseen jalkaan. Naps vain pikalukolliset hiittikärryt kiinni ja potkuremmin viritys. Nopsasti kiskaisin itselleni toppatakin päälle, kypärän päähän ja hanskat sekä piiska käteen. Onnekseni Hanne käveli juuri ulko-ovista, huikkasin naiselle että pistäisi ne kiinni meidän perästä.
Aikalailla tasan kahdessakymmenessä minuutissa ajoin kentän laidalle, missä Joffe ravaili Fuugon kanssa. Lähdimme siitä metsään, Joffe ja Fuugo edelleä, me Lisen kanssa perässä. Kirpakka -15 asteen pakkanen puri kasvoihin, mutta silti tämä oli yksi mukavimpia ajoretkiä pitkään aikaan. Lisekin oli mielissään kun ei tarvinnut yksin mennä, vaan sai vähän vetoapua Fuugolta.
Vajaassa tunnissa olimme takaisin tallilla. Pikku-Lise oli saanut pistellä ihan reipasta hölkkää Fuugon perässä, joten poni pääsisi pesulle! Reippaasti riisuin tamman ajovermeistä ja kiikutin sen pesupaikalle. Huuhtelu lämpimällä vedellä sai Lisen korvat lerpattamaan sivuille ja alahuulen roikkumaan. Kuivasin ylimääräiset vedet hikiviilalla ja loimitin tamman. Ennen karsinaan viemistä tarjosin ponille vielä ämpärillisen melassivettä ja elektrolyyttejä.
Kun poni oli tyytyväisenä karsinassaan, kello näytti hieman vaille kolmea. Nakkasin Liselle pikkusiivun heinää karsinaan ja painelin itse rehuvarastoon tekemään ruoat sille valmiiksi. Siinäpä ei kauaa mennytkään, vielä heinät pusseihin ja pukuhuoneen kautta kotia kohti. Nakkasin toppavaatteet kaappiin ja katsoin että olin korjannut omat sotkuni pois joka paikasta. Sitten vain kokeilemaan, josko se ruosteinen auton rutjake lähtisi käyntiin.
- Et sitten pienempää ääntä pitävää koslaa itselles löytänyt? Joffe sanoi nauraen.
- Äh, mitä sitä turhaan. Nytkään sä et ois huomannut mun tuloa jos oisin fillarilla sotkenut pihaan! vastasin virnistellen.
- Mitä meinasit sen ponis kans tänään, lähetkö metsään mun kans? Joffe kysyi.
- No toki, jos vaan jaksat oottaa et haen sen ja valjastan, vastasin.
Sovittiin Joffen kanssa treffit kentän eteen parinkymmenen minuutin päähän. Kipaisin hakemaan Lisen tarhasta, mikä olikin oma operaationsa sillä poni viihtyi oikein hyvin kavereidensa kanssa, eikä lenkille lähtö olisi kiinnostanut.
Sain kuitenkin porkkanoilla lahjottua pikkupirun ja raahasin sen perässäni talliin. Harjailin Lisen reippaasti, mutta huolellisesti läpi ja pistin sille silat selkään. Mahavyön kiristäminen sai tamman vähän irvistelemään ja hännän viuhtomaan, mutta ei se enää niin pahaa äksyilyä ollut kuin alussa. Ennen kärryjen laittoa pistin vielä säärisuojat ponin jokaiseen jalkaan. Naps vain pikalukolliset hiittikärryt kiinni ja potkuremmin viritys. Nopsasti kiskaisin itselleni toppatakin päälle, kypärän päähän ja hanskat sekä piiska käteen. Onnekseni Hanne käveli juuri ulko-ovista, huikkasin naiselle että pistäisi ne kiinni meidän perästä.
Aikalailla tasan kahdessakymmenessä minuutissa ajoin kentän laidalle, missä Joffe ravaili Fuugon kanssa. Lähdimme siitä metsään, Joffe ja Fuugo edelleä, me Lisen kanssa perässä. Kirpakka -15 asteen pakkanen puri kasvoihin, mutta silti tämä oli yksi mukavimpia ajoretkiä pitkään aikaan. Lisekin oli mielissään kun ei tarvinnut yksin mennä, vaan sai vähän vetoapua Fuugolta.
Vajaassa tunnissa olimme takaisin tallilla. Pikku-Lise oli saanut pistellä ihan reipasta hölkkää Fuugon perässä, joten poni pääsisi pesulle! Reippaasti riisuin tamman ajovermeistä ja kiikutin sen pesupaikalle. Huuhtelu lämpimällä vedellä sai Lisen korvat lerpattamaan sivuille ja alahuulen roikkumaan. Kuivasin ylimääräiset vedet hikiviilalla ja loimitin tamman. Ennen karsinaan viemistä tarjosin ponille vielä ämpärillisen melassivettä ja elektrolyyttejä.
Kun poni oli tyytyväisenä karsinassaan, kello näytti hieman vaille kolmea. Nakkasin Liselle pikkusiivun heinää karsinaan ja painelin itse rehuvarastoon tekemään ruoat sille valmiiksi. Siinäpä ei kauaa mennytkään, vielä heinät pusseihin ja pukuhuoneen kautta kotia kohti. Nakkasin toppavaatteet kaappiin ja katsoin että olin korjannut omat sotkuni pois joka paikasta. Sitten vain kokeilemaan, josko se ruosteinen auton rutjake lähtisi käyntiin.
9. tammikuuta 2017 - Kohti uusia seikkailuita uuden ponin ja talliporukan kanssa!
Vaikka olen ennenkin omistanut lukuisia hevosia, oli tämä kerman värinen pikkupiru ensimmäinen pitkään aikaan. Mutta tässä sitä nyt oltiin, matkalla kohti Jukolaa joka on meidän uusi kotitalli! Olin hieman jännittänyt Lisen lastaamista, mutta tamma pääsi yllättämään minut positiivisesti kävelemällä suoraan koppiin. Onneksi, koska se kertoi ainakin siitä ettei sille ollut jäänyt traumoja pitkästä kuljetuksesta kun se tuotiin vasta muutama päivä sitten Ruotsista.
Jukolaan oli onneksi vain vajaan tunnin matka. Lispetti matkusti kauniisti, ei sen kopissa olemista edes huomannu. Miesystäväni Daniel oli onneksi lähtenyt mukaan kuskiksi ja minun henkiseksi tueksi. Kun vihdoin käännyimme Jukolan pihaan, pystyin jo huokaamaan helpotuksesta.
Ennen Lispetin purkamista autosta, lähdin etsimään jotain ihmistä keneltä kysyä neuvoja. Sitä ihmistä ei kaukaa tarvinnut hakea, sillä tallin omistaja Hanne olikin kuullut saapumisemme ja tuli tallista ilosesti hymyillen vastaan. Keskustelin Hannen kanssa hetken aikaa muodollisuuksia ja samalla nainen näytti mihin karsinaan saisin ponin pistää ja purkaa sen tavarat.
Lispettikin oli autossa huomannut että oltiin perillä, siihen malliin se siellä hirnui ja höristeli. Dani olikin ystävällisesti avannut takasillan ja minun ei tarvinnut kuin käydä irroittamassa poni. Tuttuun tapaan ketju nenälle ja menoksi! Lispetti vähän steppaili pihalla, mutta rauhoittu nopeasti kun näki kavereitaan. Talutin ponin talliin ja kiinnitin sen käytävälle molemmin puolin. Irroitellessani pinteleitä ja putseja Hanne tuli takaisin luokseni heinätuppo sylissään
- Ajattelin tuoda sille pikkuisen heinää, jos meinaat jättää sen karsinaan, nainen selvitti.
- Joo hyvä idea, antaa sen hetken ihmetellä sisällä ja jos sen sitten saisi vielä loppupäiväksi ulos, vastasin pinteleitä kääriessäni.
Nopeasti sainkin ponin purettua kuljetusvermeistä ja lykättyä karsinaan. Danin avustuksella lähdinkin sitten purkamaan tavaroita autosta. Toin kaksi ulkoloimea ja kuivatusloimen roikkumaan Lisen karsinan oveen, muut saisivat mennä kaappiin. Varustehuoneessa nostin satulan ja suitset telineisiin ja aloin asetella muita tavaroita kaappiin. Ajovarusteet nostin vielä satulatelineeseen roikkumaan, ne eivät nimittäin mahtuneet kaappiin siististi ilman hajoamista.
Kun vihdoin sain tavarat suunnilleen paikoilleen, lähdin kuskaamaan Lispettiä Hannen osoittamaan tarhaan. Tarhassa möllötti kaksi karvaista vuonoa ja yksi putte. Koska kenelläkään ei ollut riimuja päässä, nappasin sen Liseltäkin pois. Eipähän kävisi vahinkoja kun kaverukset tutustuvat. Lise lähtikin hölkällä kohti muita hevosia, jotka näyttivät heräävän jostain koomasta. Kaikille uusi kaveri oli mielenkiintoinen, mutta hyvin nopeasti ne kaikki rauhottuivat ja alkoivat hamuilla muutamia heinänkorsia maasta.
- Eiköhän me olla nyt valmiita lähtemään, pitää vain nopeasti viedä hoito-ohjeet Hannelle, tuumasin Danille.
Kävinkin nopeasti etsimässä Hannen ja annoin hänelle ennakkoon kirjoitetun lapun. Viimeiseksi kävin vielä tarkistamassa että Lispetin ruuat oli ok ja valmiina rehuvarastossa. Kun kaikki oli valmista, hyppäsin autoon ja pystyin henkäistä helpotuksesta. "Se meni hyvin ja oli mukava paikka!"
Jukolaan oli onneksi vain vajaan tunnin matka. Lispetti matkusti kauniisti, ei sen kopissa olemista edes huomannu. Miesystäväni Daniel oli onneksi lähtenyt mukaan kuskiksi ja minun henkiseksi tueksi. Kun vihdoin käännyimme Jukolan pihaan, pystyin jo huokaamaan helpotuksesta.
Ennen Lispetin purkamista autosta, lähdin etsimään jotain ihmistä keneltä kysyä neuvoja. Sitä ihmistä ei kaukaa tarvinnut hakea, sillä tallin omistaja Hanne olikin kuullut saapumisemme ja tuli tallista ilosesti hymyillen vastaan. Keskustelin Hannen kanssa hetken aikaa muodollisuuksia ja samalla nainen näytti mihin karsinaan saisin ponin pistää ja purkaa sen tavarat.
Lispettikin oli autossa huomannut että oltiin perillä, siihen malliin se siellä hirnui ja höristeli. Dani olikin ystävällisesti avannut takasillan ja minun ei tarvinnut kuin käydä irroittamassa poni. Tuttuun tapaan ketju nenälle ja menoksi! Lispetti vähän steppaili pihalla, mutta rauhoittu nopeasti kun näki kavereitaan. Talutin ponin talliin ja kiinnitin sen käytävälle molemmin puolin. Irroitellessani pinteleitä ja putseja Hanne tuli takaisin luokseni heinätuppo sylissään
- Ajattelin tuoda sille pikkuisen heinää, jos meinaat jättää sen karsinaan, nainen selvitti.
- Joo hyvä idea, antaa sen hetken ihmetellä sisällä ja jos sen sitten saisi vielä loppupäiväksi ulos, vastasin pinteleitä kääriessäni.
Nopeasti sainkin ponin purettua kuljetusvermeistä ja lykättyä karsinaan. Danin avustuksella lähdinkin sitten purkamaan tavaroita autosta. Toin kaksi ulkoloimea ja kuivatusloimen roikkumaan Lisen karsinan oveen, muut saisivat mennä kaappiin. Varustehuoneessa nostin satulan ja suitset telineisiin ja aloin asetella muita tavaroita kaappiin. Ajovarusteet nostin vielä satulatelineeseen roikkumaan, ne eivät nimittäin mahtuneet kaappiin siististi ilman hajoamista.
Kun vihdoin sain tavarat suunnilleen paikoilleen, lähdin kuskaamaan Lispettiä Hannen osoittamaan tarhaan. Tarhassa möllötti kaksi karvaista vuonoa ja yksi putte. Koska kenelläkään ei ollut riimuja päässä, nappasin sen Liseltäkin pois. Eipähän kävisi vahinkoja kun kaverukset tutustuvat. Lise lähtikin hölkällä kohti muita hevosia, jotka näyttivät heräävän jostain koomasta. Kaikille uusi kaveri oli mielenkiintoinen, mutta hyvin nopeasti ne kaikki rauhottuivat ja alkoivat hamuilla muutamia heinänkorsia maasta.
- Eiköhän me olla nyt valmiita lähtemään, pitää vain nopeasti viedä hoito-ohjeet Hannelle, tuumasin Danille.
Kävinkin nopeasti etsimässä Hannen ja annoin hänelle ennakkoon kirjoitetun lapun. Viimeiseksi kävin vielä tarkistamassa että Lispetin ruuat oli ok ja valmiina rehuvarastossa. Kun kaikki oli valmista, hyppäsin autoon ja pystyin henkäistä helpotuksesta. "Se meni hyvin ja oli mukava paikka!"
3. tammikuuta 2017 - Tästä se alkaa, yhteinen taival pikkupirun kanssa
En todellakaan tiedä mihin olen ryhtymässä, mutta tässä sitä nyt seistään puntti tutisten kun odotan omaa PONIA saapuvaksi. Ystäväni Kajsa Ruotsista sai minut ylipuhuttua tämmöiseen hullutukseen. Myyntipuhe tästä ponista oli, että se on pahapäinen eikä sovi nykyiseen hommaansa ratsastuskoululla. Tämä Gunhild Lisbet kuulemma linkoaa tyttöjä selästään kuin katapultti, kuulemma kehän kierto kyllästyttää. Noh, minähän sitten yllytyshulluna tein ponista tarjouksen naurettavan pienellä summalla, sillä Kajsan puheesta ymmärsin että ponista halutaan eroon hinnalla millä hyvänsä. Nyt tämä pienen hintalapun ja ison egon omaava termiitti sitten on minun. Katsotaan mihin tämä yhteiselo meidät vie.
Lispetin kilpailukalenteri
Lispetin kanssa kilpaillaan täysin omaksi iloksi porrastetuissa kilpailuissa, lajeina kouluratsastus, esteratsastus sekä valjakkoajo. Lisen ajantasalla olevat kilpailutiedot löytyvät virtuaalisen ratsastajainliiton sivuilta.
Gunhild Lisbet on virtuaalihevonen